Ajatus oli tehdä viimeisiä kouluhommia, mutta minkäs teet, kun sisko osasi soittaa juuri sopivasti ja siinä tuli sitten keskusteltua niin paljon hääjutuista, ettei enää millään malta keskittyä opiskelemaan. Kaiken lisäksi Satuhäät alkaa ihan puolen tunnin päästä. :D
Mistä muistinkin, etten olekaan tänne kertonut miten hääpaikan katsomisen kanssa kävi, vaikika niin lupailin. Muutenkin tässä on ehtinyt edetä monikin asia. Päivitystä siis hääsuunnittelutilanteeseen:
Hääpaikkaa käytiin katsomassa, ja sehän oli ihan mieletön siis. Kaiken puolin mainio ja meidän oloinen. Vieläkään en uskalla siitä kertoa enempää, sillä paikassa ei ole keittiötä ja paljon riippuu nyt siitä, saammeko sellaisen cateringin, jolta homma sujuu. Olemme laittaneet tarjouspyynnöt kahteen pitopalveluun, jotka ovat hoitaneet cateringia kyseisessä paikassa. Peukut pystyyn! Äiti mietti, että aika karu paikka juhlapaikaksi, että oletteko työ nyt ihan tosissaan. Samaahan hän oli miettinyt teemaväreistämme. Noo, alkoihan ideamme upota, kunhan näytin läjän inspiraatiokuvia. :D
Valokuvaaja on aika lailla varmistettu. Puolituttu, hyvän tyylin omaava ja huokea. Hän hoitaisi kuvauksen dokumentaariseen tyyliin aamusta iltaan ja eiköhän hän voi jäädä yöksi bilettämään, kun juhlavieraissa on paljon hänen ystäviään. Mainiota!
Hääpuku, ei en ole ostanut saati sovittanut yhtäkään, mutta haave on eräästä. Luulin, ettei sitä olisi mahdollista saada Suomesta, mutta sitten näin mainoksen, jossa mainostettiin kyseisen suunnittelijan muita pukuja löytyvän kyseisestä liikkeestä. Laitoin sukkana kyselyä menemään, josko tuokin haavepukuni löytyisi ja sitä pääsisi sovittamaan.
Musiikki eli kaksi bändiä ja äänentoisto ovat hoidossa.
Huomenna mennään ostamaan nämä.
Ilmeisesti tärkeimmät asiat on siis aika hyvästikin aikataulussa ja mallillaan? :)
![]() |
kuva |