Hyvä pointti ja pappipulma

Isosiskoni kaikessa viisaudessaan huomautti minulle, että "Kai te olette muistaneet, että vaikkette varaa kirkkoa, niin teidän tulee varata pappi jo nyt?" No niinpä juu... Eipä ollut käynyt mielessäkään.

kuva

Minusta tämä pappiasia on jotenkin hieman hankala. Haluaisin, että pappi ei olisi jäykkä eikä toisaalta tekohumoristinenkaan. Voiko tuntematon pappi pitää meitä liikuttavan puheen? Tietyssä mielessä minusta tuntuu, että pappi kaavussaan ja raamattu kädessään on "ei meitä", kaukainen ja vaikeasti lähestyttävä. Isäni työn puolesta tunnen kyllä veikeitäkin pappeja (jotka on kaikki eläkkeellä), mutta silti minua jännittää, että pappi ei tunnu meistä omalle jutulle. Tiedän kyllä, ettei papin tarvitse pönöttää ja olla liian uskonnollinen, mutta silti. Olenkin mietiskellyt, mistä moiset aatokset ovat nousseet mieleeni, sillä minulla ei ole mitään pappeja eikä avioliiton siunaamista vastaan. Papin aamen on tärkeä ja herkkä hetki, ja siksi haluaisinkin papin ja papin puheen olevan sellainen, jota kuuntelee eikä vain mieti, milloin tämä tylsä kaava pakollisine raamatun tekstineen loppuu. En myöskään halua vihkimisen tuntuvan velvollisuutena ennen juhlaa.

Miten te olette lähestyneet pappiasiaa? Onko se mietityttänyt ketään teistä?