Täällä puhuu morsian, joka kokee, että sisuksissa alkaa nousta kapina. Tai sitten olen vain ihan ulalla, mitä haluan. Minulla on nimittäin hieman ristiriitainen suhtautuminen hääpukuihin tällä hetkellä. Luulin jo tietäneeni mitä haluan. Alkuperäinen budjetti oli 1500 euroa, mistä laskin sitä 1000 euroon. Tällä hetkellä haaveilen, että puku löytyisi vaikkapa alle viidensadan.
Korostetaanko sen oikean löytymistä liikaa? Mietitäänpä lempivaatteitani (
collegehousuja ja hupparia). Ne on pistänyt silmiin vaatekaupassa, kirpparilla tai nettikaupassa, mutta harvan kohdalla on tullut tunnekuohu vaikka vaate tuntuu omannäköiseltä ja hyvältä. Kertaakaan en ole itkenyt sovituskopissa! :D Pitäisikö siis hääpuvun aiheuttaa sellainen fiilis? Toki hääpukun liittyy suuria odotuksia ja suurta tunnelatausta, mutta onko tämä sen oikean löytyminen vain hääpukuliikkeiden ja -valmistajien juoni tehdä vaatekaupasta elämysbisnestä, jolloin parin extrahuntin maksaminen ei tunnu pahalta?
Uskon kyllä, että hääpukua sovittaessa moni kokee varmuutta ja liikutusta, kun löytää sen itselle sopivan yksilön. Hääpukuun latautuu erilaisia odotuksia kuin perusvaatteisiin. Silti vierastan, että hääpuvusta tehdään liian pyhä. No okei, itse en kuitenkaan haluaisi käytettyä hääpukua.
Vaikka pitäisi vain ajatella itseään, niin kuinkahan moni morsian voi vilpittömästi vannoa, ettei mielessä ole käynyt mitäköhän vieraat ajattelee puvusta? Tai sulhanen, äiti ja anoppi? Ja tässähän se minun akilleenkantapääni on, en tiedä onko minulla rohkeutta poiketa muotista enkä edes tiedä haluanko. Silti pieni kapinallinen sisälläni huutelee, että ei valkoista pitkää pukua, vaan kunnon rokkipläjäys! Okei, kyllähän morsiamen pitää näyttää itseltään.
Minä rakastan hienoja mekkoja eikä juhlavaatteisiin pukeutuminen tunnu minusta yhtään tukalalta. Miksi sitten yksi hääpuku tuntuu niin ylitsepääsemättömältä? Löytyisikö ratkaisu puvun teettämisestä?
