Tai oikeastaan vasta loppuviikosta alkaa häähulinat, kun suuntaan toisen kaasoni kanssa katselemaan hääpukuja. Varasin ajat Niinattareen ja Zazabellaan, ja jos jaksetaan niin käydään vielä Kauniissa Morsiamessa tai Seremoniassa, niihin kun ei tarvitse varata aikaa. Pikkuhiljaa pitäisi ruveta pukua löytymään, kun häihin on aikaa seitsemän kuukautta. Tiedän millaisen haluan, melko simppelin ja hyvin istuvan:
Toivon kovasti, että tällä kertaa hääpukujen sovittaminen on mielekkäämpää kuin viimeksi. Kuitenkin minusta tuntuu, että olen valmis sovitusurakkaan ja innokas löytämään pukuni suureen päiväämme!
Puvun löydyttyä voin alkaa miettiä tarkemmin kampausta ja asusteita. Olen jo tilannut kampaus- ja meikkiajan, koska tiesin tarkalleen kenet haluan hääkampaukseni -ja meikkini tekijäksi. Olen ostanut jo yhden parin korvakoruja, mutta todennäköisesti en niitä kuitenkaan käytä. Kyseessä on Snö of Swedenin Vivianne -korvakorut:
Tilasin maljakkoja varten hopeaa kimalletta ja jos se vain ehtii tulla ensi viikon aikana, niin tehdään koeversioita glittermaljakoista, joiden ohje löytyy
täältä.Lauantaina onkin sitten häämessupäivä. :)
Kuinka moni on menossa viikonlopun häämessuille? Entä Love me do -häätapahtumaan helmikuussa? :)